“Töissä menee hyvin, olen saanut tehdä vaihtelevasti erilaisia töitä. Olen kokenut kehittyväni sen ansiosta, vaikka jalassani ovat jo miljoonan kilsan ammatti-tennarit. Lapset kasvavat, heihin yhteys on hyvä ja muistamme sanoa päivittäin, että rakastamme. Haasteita tietenkin on ja ne ovat erilaisia heidän suuren ikäeronsa takia. Taloa on sama, pientä huoltoa aina välillä tehty, mutta samassa paikassa asutaan ja paikka tuntuu kodilta ja parisuhdekin menee siinä sivussa, saman naisen kanssa jo 10 vuotta.”
Näin vastasin kun ystäväni kysäisi kuulumisiani Facebookin messengerissä. Hän kertoi omista uusperheen haasteistaan. Se kuinka kahden eri perheen käytännöt on välillä vaikea saattaa yhteen ja varsinkin nyt koronasta johtuvan poikkeustilanteen takia. Sitten hän tiputti lauseen, joka meni ihon alle.
“Eikö parisuhde mene sivuraiteelle, jos se kulkee siinä sivussa?”
Poika kysyi vaimoltani, että miksi luokkakaverin vanhemmat ovat eronneet. Vaimoni kuvaili niin hyvin kuin osasi rakkauden hiipumista ja sitä kuinka riitoja alkaa olla paljon, liian paljon, että on kaikille parempi, että eroaa. “Kyllä tekin isin kanssa riitelette aika paljon.” kuulin 7- vuotiaan pojan kommentoivan.
Arjessa on hyvä tehdä tekoja siten, että ystäväni kysyessä seuraavan kerran kuulumisia, vastaan:
“Parisuhteessa on ollut vaihtelevasti kaikenlaista ja siksi koen kehittyneeni aviomiehenä vieläkin, vaikka jalassa ovat jo miljoonan kilsan aviomies-tennarit. Meillä on hyvä yhteys ja muistamme kertoa toisillemme päivittäin, että rakastamme. Jaamme edelleen saman tärkeän tunteen suhteemme osalta ja huollamme sitä aina välillä. Liittomme tuntuu edelleen hyvältä sydämessä. Onnelliset lapset, onnellinen koti ja hyvä työ tulevat tämän ansiosta siinä sivussa kuin omalla painollaan.”
Ystäväni tuskin epäilisi lasten, kodin tai työn joutuvan sivuraiteelle.
Kirjoittaja on Simo Kivari, ammatiltaan etsivä nuorisotyöntekijä, kokenut kohtaamisen ammattilainen, vähemmän kokenut aviomies, huumori-, kamera- ja urheilumies, joka elää puoltoista kertaisen isän elämää.
Viimeisimmät kommentit