Yllättämään pääsi pirulainen. Huomasin miehen hetkeä ennen kuin hän minut. Hän oli ylävartalo paljaana. Ryhti oli tuttu, pää hieman edessä ja olkapäät taipuvaisina eteenpäin. Hiukset olivat sekaisin, ylipitkät. Pihistelee parturiin menonsa kanssa. Hän käyttää rahansa mieluummin karaokebaarin gintoniciin Bombaylla tai poikansa leluihin. Suupielet olivat luontaisesti alaspäin. Äidiltään on perinyt mummunsa suun. Suustaan hän on nopea, terävähkö ja terävyydessään joskus ajattelematon. Iän myötä ehkä rauhoittunut ja oppinut kuuntelemaan ennen kuin aukaisee sen. Joskus.
Silmät olivat kohtaamishämmästyksen jälkeen iloisen kirkkaat. Hän nypläsi hiuksiaan ajatuksissaan, teki solmuja niin kuin on tehnyt siitä saakka kun hiukset olivat hänen päähänsä ilmestyneet. Hiukset hänen suvussaan ovat pysyneet päässä pitkään. Arkkuun menneet sukulaiset olivat pitäneet kaikki tukkansa päässä ja sen kerran kaikilla kammattuna. Silmäkulmassa ryppy alleviivaa sen pilkettä. Mietin oliko mies vanhentunut.
Portaista kuului heränneet kantapäät matkalla alaspäin. Ankka kainalossa poika peruutti avoimeen syliini. Poika tuoksui unelta ja pohjattoman loputtomalta rakkaudelta. Tuijottelin keittiön ikkunasta heijastuksesta miestä, joka oli tullut isäksi, aviomieheksi, isäpuoleksi ja pysynyt pienenä poikana. Jokseenkin sopusoinnussa omiin odotuksiinsa nähden hän vaikutti olevan, tämän kauniin hetken.
Kirjoittaja on Simo Kivari, ammatiltaan etsivä nuoristyöntekijä, kokenut kohtaamisen ammattilanen, vähemmän kokenut aviomies, huumori-, kamera- ja urheilumies, joka elää puoltoista kertaisen isän elämää.
Viimeisimmät kommentit